Sääntö-Suomessa poikkeaminen

Rakas päiväkirja. Tiedä sitten onko sillä niin merkitystä, mutta vuosi on 2015. Vielä en osaa sanoa, että onko nämä niitä Elämän Parhaita Vuosia, tai Vuosilukuja, Jotka Muistetaan Historiankokeessa. Kunhan ajattelin mainita.

Vuosiluvuista puheenollen, olisikohan ollut 2011 tai jotain siihen suuntaan, kun leikin hyvinkin aktiivisesti terassityöntekijää. Vietin kesää iloisesti myyskennellen ihmisille kaikkea hyvää alkoholilla niin kauan kuni auringonpaiste, aukioloajat ja moraaliset rajoitteet sen sallivat. Mukavaa työtä. Oikeastaan baarityöntekijöiden motto pitäisi olla: "Tee töitä mielikuvituksellisin työajoin, tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja opi vihaamaan kaikkia ja kaikkea."

Se on ympäristö, jossa voi kuulla valomerkin jälkeisen kutsuhuudon: "Et sä ole kotona, kun sä olet Osmantuvan vessassa. Lakkaa kusemasta lattialle ja laita housut jalkaan."
Työpaikka, jossa on ihan normisettiä, jos joku päättää tarinoida: "Tietsä, kun mun mies ei ole pannut mua kolmeen vuoteen. Mä oon sille koittanut kaikkea Viagraa syöttää, mutta ei se vaan. Ja kyllähän se hamittaa. Onhan kuusikymppiselläkin haluja, hei poika. Nyt mä tilailen netistä seksileluja ja katon pornoa.... niinsiis yksi tuoppi, kiitos."

Ja niitä ihmisiä! On juuri kahdeksantoista vuoden kypsään ikään tulleita, jotka just tänään omistaa koko maailman ja löytyy vähä yli nelikymppisiä, jotka on just toipumassa tosi musertavasta ihmissuhteesta. Löytyy punttisukkaisia nuuskahuulia sitrushedelmät kainaloissa ( No-Homo Erectus Jääkiekkoilus) ja uniikkeja pieniä lumihiutaleita, joilla on alaselässä tribaalitatuointi.

Mutta asiaan. Piti kertoa eräästä tietystä asiakkaasta, jotta pääsen erääseen tiettyyn metaforaan. Tietty.
Tämä kyseinen asiakas oli närkästynyt ihminen. Hieman humalassa, viettämässä kaunista iltaa kesäpäivänä ja duunistressi o niinku niin out. Jossain vaiheessa sitä tulee paha mieli ihan pelkästä tottumuksesta. Näin olen huomannut.
Kyseinen närkästyksiö ei nauttinut siitä, ettei terassi tarjonnut itsessään virtsaamismahdollisuutta (Kaupunki ei antanut lupaa rakentaa, tahi edes vuokrata mitään. Kaikki huutaa Sääntösuomi jne) ja virtsillä jouduttiin käymään tien toisella puolen terassin "emorakennuksessa", Bar Rattaanpyörässä. Siinä on sinällään suojateitä kaksin kappalein, mutta suoraa reittiä kuljettaessa on ylitettävä autotie. "That's not my favourite thing, though"

Yksi syy, miksi baarissa on vain yksi urinaali

Humalainen ihminen tekee siis vaistomaisesti juuri niin helvetin typerästi kuin odottaa saattaa - suoraan tien poikki baariin kävelee hän. Toki myönnettävä on, että aina ovat katsoneet ihan fiksusti, ettei autoja osu tielle, eikä mitään ole sattunut. Terassin nyrkkisääntönä olikin se, että jos jää auton alle, niin kyseiselle henkilölle ei enää tarjoilla. Heh-heh.
Kuitenkin. Tämä närkästykseilijä tuli takaisin suurelta tarvematkaltaan (tien poikki suojateitse, tietenkin) ja marssii kiukkuisena kohti. Tietääkö yksikään asiakaspalvelija sellaista noin-nelikymppisen power-walkkia, kun sellainen kerää henkistä pääomaa pahalle mielelleen? Ihan kohta se valittaa. Ja se on niin tuohtunut ja oikeassa ja loukattu. Että nyt hierotaan sitä can-do -asennetta Suomen heikkoon palvelukulttuuriin ja ei meillä vaan.

Seurasi dialogia:

- Toi on aika vaarallinen toi ylityspaikka tossa.
- Tossa on noi suojatiet noissa päissä. Käyttäisit niitä. Ja jos jäät auton alle, niin mulla on sellainen periaate, että myynti lakkaa siihen. Ehe. Ehe. (toim huom: baarimikot - helvetin ärsyttäviä)
- Mutta tosta suoraan ei ole. Jos mä olisin tuossa jäänyt auton alle, niin se olisi ollut teidän vika, kun teidän vessa on toisella puolen tietä.

Seuraa ovela katse. Voitonvarma ilme, jolla pudotetaan kaikella sillä nousuhumalan tuomalla arvovallalla faktat tiskiin ja ollaan oikeassa. Asiakas, joka on aina oikeassa, pudottaa:

-  Mä olisin voinut haastaa teidät oikeuteen. Ja mä olisin voittanut.

Slowclap. Ja kyllähän näitä ihmisiä on aina ja kaikkialla. Jos joku on ollut yli vuoden töissä aika pitkälti missään ja tavannut asiakkaita, jotka ovat aina oikeassa, niin voisin tarjota olusen ihan pelkästä uteliaisuudesta.
Mutta että kun alkaa löytyä tätä väkeä, jotka haluavat pehmustetut puut ja jotka itse pehmustavat koirillaan tolppia, niin huh.

Onkohan se moderni uskonnon korvike? Että jossain on Joku, jonka ihan oikeasti pitäisi tehdä tälle kaikelle jotain. Poistaa rukouksen voimalla pahan pikkuisten päältä ja muutenkin hoitaisi kaikki sillai sutjakasti. Että sitä varten halutaan sääntöjä ja joku, johon nojata. Että on se lain kirjain, joka viimekädessä kertoo kaikille, että: "Saatanan idiootti. Totta kai se on kiellettyä heittää pullolla Pekkaa päähän. Siksi me ei myydä bisseä yhdeksän jälkeen."

Ei. Se oikea syy lienee se, että sama ryhmä, joka vaahtoaa sääntö-Suomesta (räppäreillähän on Säätö-Suomi ollut jo pitkään. Ehe.) ja siitä, notta viranomaiset kontrolloivat (iltapäivälehtien lukijakansa). Se porukka, joka silti samaan aikaan kitisee maahanmuuttajien lastenvaunuista, opiskelijoiden tavasta vain ryypätä ja esim. kaikesta. Että noilla on ja se on ihan persettä ja jonkun pitäisi tehdä jotain,

Ja sitten ylireagoidaan. Kielletään tupakasta kaikki ja tehdään siitä kiva lottopeli, jossa allekirjoittaneen tupakoimaton vaimo ja pikkumukula osaavat jo tiettyjen kauppojen tupakkanumeron. Itse en osaa ja aina sitä tulee kyseltyä. "Hei, voisitsä sanoa sinisen Chessun numeron?". Kerran edellä mennyt asiakas kirosi hetken ja mutisi: "Vitun tupakkalakko", napaten samoin tein itselleen muutaman askin.

Esimerkki holhousyhteiskunnasta @ Tamperelaisen baarin vessa

Ei. Kun taas lähti rönsyilemään. 2015 ja päivän ajatus lienee, että se on turha valittaa. Se on helpompi nähdä sosiaalietuudet toisen silmissä, kuin lastenvaunut omassaan. Tai jotain.

Mutta jos tässä jostain valittaa, niin teeveessä ei ole vieläkään tarpeeksi tissejä.

Näidenkin naisten sijainti on Anonymous Proxy

Internet. Aluksi se oli allekirjoittaneelle KissFM:n chatti. Myöhemmin se kehkeytyi olemaan muutakin ja pikku hiljaa olennainen osa elämää. Näin niinkuin kovin typistetysti.

Lähinnä tahtoo sanoa, että allekirjoittanut osaa käyttää nettiä. Ja ymmärtää sitä. Jos vaikka otetaan sellainen turhanaikainen metafora, että entisaikana osasivat samota metsiä, tunsivat sieniä ja erottivat eri lehmärodut. Nykyjänsä samoavat nuoret nettiä, tuntevat sieniä ja vapaavalintainen Tuksu tähän kohtaan. 

Paljon on siis ajat muuttuneet. Sinisiä, punaisia pingviinireaktioita kannan kädessäni jne. 

Mutta jotenkin kuvittelisi, että jopa kultaisten viisikymmenlukujen herttainen "minä-pystyn-mihin-vain-perkele"-sukupolvi osaisi erottaa selkeimmät ansat. Silti aina näin ei ole. Oikeasti. Jos yhtä blindlinkkiä tästä postauksesta luette, niin olkoot se tuo. "Aivan huikeaa settiä", niinkuin erään entisen porilaisen²-toimittajan naamakirja saattaisi sanoa.

Mutta niin. Ns. "Nigerialaishuijaukset" ja muut wanhat kunnon pyramidit. Aina välillä niitä nousee ja aina on joku, joka uskoo. Se siinä oikeastaan onkin, että kun käy penissuurennos-maileja ja kellotarjouksia (no, nykyään varmaan sitten iipadi-) läpi, niin meneekö noihin joku? Onko jossain Ylivieskan perällä joku Martti-Jurmotti, joka uskoo ihan sillä kaikella varmuudella, että juuri tämä pillerisetti laajentaa sen lerssin harvesterimittoihin?

Pakko olla, koska kelaa ny, hei - sähän tiedät sen keskivertotyypin, eiks je? Sellaisen semi-simppelin keskivertojorppanan? Suomalaisen keskiverron - Matti Virtasen. No, puolet on sitä keskivertoa tyhmempiä.

Kyllä siihen mahtuu kaikkea kirjoa siihen spektriin. Kuten joku sankari, joka halajaa puut pehmustettavan ja toinen, jonka koira törmäilee tolppiin. Kyllä sieltä aina joku Jarmokin on.

Ja sattuu sitä ihan yritys-Jarmoille myös. Tämä Sunny Car Center-juttu noin nyt esimerkiksi. Eli lyhyesti: Ensin uhottiin, että: "Me tehhään, saatana, Hämeenlinnaan ihan järjettömän kova autokauppaklusterikeskushässäkkä"

Valettiin sellainen valtava betonimöhkälekylttihässäkkä ja visioitiin. Rahoitusta oli tulossa ovista ja ikkunoista. Oli hypeä, nostetta ja can-do-attituudia.

Sitten kävi vähän nigerialaisesti pariinkin otteeseen. Ja tuli häätö. Ja sitten, koska autokaupan jumalat (lähinnä Rane, Hankkija-lippisten suojeluskummi) tykkäävät kovasti lyödä lyötyä, niin se kylttikin levisi ja aiheutti toimittajissa yleistä luovuudenpuuskaa.

Kun sitä vanhempana (tai, "kasvattajana", kun kerta ei oma mukula jne jne) saa aina miettiä alitajuisesti sydän syrjällään, että: "Toivottavasti mukulalla on kaikki hyvin ja kunhan se ei tekisi mitään tyhmää, tai puhuisi vieraille. Kun vaikka on niinku nukkumalähiö ja lottovoittola tää Suomi, niin ainahan sitä on tiettyä pelonlietsontaa ja huikauheeta..."

Ihan samalla lailla sitä miettii, että: "Toivottavasti se äiti tajuaa olla klikkaamatta bannereita ja että ei vastaa mihinkään turhiin sähköposteihin, tai kirjoittaisi yhtään mitään mihinkään kommenttiosioon, vaikka kuinka olisi mielipide. Kun kyllähän ne saa RegCleanattua ja ei se nyt mikään idiootti ole, mutta toisaalta aikoinaan isä laittoi CD-asemaan uutuuttaan kiiltelevän muistitikun, jota sitten pääsin pinseteillä metsästämään, että kaikki on mahdollista..."

© Jonna Lepistö

"Mulla on tässä koneessa nyt sellainen kaatuva troijalainen viirus"

"Mitä se kone sitten tekee?"

"Eikun se on kaatunut. Joo. Se on varmaan se. Kun mä en pääse Internettiin, kun se on se troijalainen nyt hakkeroinut varmaan tän."

"Jos mä tuun käymään?"

"Eikun hoidetaan tää nyt nopeasti puhelimessa vaan"

"Okei. No mene ihan ensiksi työpöydälle ja.."

"Eikun tää on olohuoneen pöydällä tää kone..."

No. Kai tämäkin sitten jotain ns. Darwinismia on. Eteenpäin, te heikommat ainekset, jotka saatatte sisältää pähkinänjäämiä. Onneksi näitä ei tarvitse enää itse miettiä oikeastaan ikinä koskaan. Se on veroparasiittius ja ulkomaalaisuus ihan pian tänkin jäbän niinku häshtäg. Jesse jeesaa jopa limaista ateistia lampaidensa kautta. TJEU, mitä droppas sähköpostiin, meinaan. Meitsin tiketti pois pahasta Sääntö-Suomesta!!1:

"Terveisiä,, Olen rouva Mariarin Johnston, naimisissa tohtori Johnston Akoma Norsunluurannikolta; edesmennyt miehensä oli osaksi, Kiinteistöt hallinta ja myös hallituksen rakennusurakoitsija ennen mieheni aikaisemmin 25 tammikuu 2007. Olimme naimisissa jo yksitoista vuotta ilman lasta johtuu minun fibroid ongelma. Hän kuoli lyhyen sairauden. Ennen kuolemaansa me talletettu summa $ 2,5 miljoonaa dollaria, olimme uudestisyntynyt kristitty. Koska hänen kuolemansa olen päättänyt olla naimisiin tai saada lapsi ulkopuolella minun avioliittoa kotiin. Kuten lääkärini kertoi minulle, että en kestä seuraavien neljän kuukauden johtuu syövästä ongelmaan. Kaikista merkinnöistä, tilani on todella huononee ja on ilmeistä, että en saa elää yli kaksi kuukautta, koska syöpä vaiheessa on mennyt hyvin vaarallinen vaihe. Tienneensä tilani päätin lahjoittaa tämän rahaston hyvä ihminen, joka hyödyntää tätä rahaa miten aion opettaa tässä. Päätin lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen / orpokodissa kotiin tai henkilö, joka sai rahat puolestani ja auttaa köyhiä kanssa. Jumala siunatkoon sinua, toivon lukea teiltä pikimmin. Pysy siunattu Herrassa, Rouva Mariarin Johnston. "

Että oli kiva tuntea. Tavataan bahamaksilla.

Poliittinen nousu ja ruho.

Minä en oikeastaan koskaan ole ollut kovin poliittinen eläin. Ainakaan siinä mielessä, kuin millaiseksi itse poliitikon miellän - ajan hermoilla oleva, paikallisista asioista syvästi välittävä ja jatkuvasti jonkun puolella oleva räväkkä julkinen henkilö. Selkeät mielipiteet, visio ja kompetenssi. Rajaton luotto omaan erinomaisuuteensa ja tsarmia.
Ainakaan en itse tunnista itseäni tuosta. Kokonaan.

Mutta vuosi on 2012 ja pikku-väliviiva oli pyöritellyt ajatusta kovasti kaljuuntuvassa päässään: "Olisikohan minusta hyötyä?"

Omasta mielestä tietenkin olisi. Ei niinkään kunnanvaltuustossa, vaan ehkä enemmänkin kulttuuripuolella. Äiti oli istunut monta vuotta Porin kulttuurilautakunnassa ja siinä sivussa olin itse päässyt tutustumaan päättämisen ihanuuteen. Tälle-ja-tälle-näin-paljon-ja-tämä-jätetään-huomiotta. Harmitti se lutuuri-lautakunnan poukkoileva linja, jossa toisaalta tuettiin jo valmiiksi menestyneitä yhtyeitä ja taiteilijoita ja taas toisaalta välillä huomioitiin täysiä nollalahjakkuuksia mutu-tuntumalla. Tää on tää tyyppi. Kai se jotain tekee. Jos annetaan sille puolet sen hakemasta, niin kukaan ei suutu. Sellaista peruslogiikkaa, josta en itse löytänyt mitään puoluevärjättyä lankaa. Totkai mä nyt paremmin asiat teen.

No. Silti oli periaate. Sivuunkirjoittanut ei suostu tyrkyttämään itseään tasan mihinkään. Kyllä ne kysyy, jos tarvetta ilmenee. Kuitenkin tässä nyt on senverran kultturelli henkilö, jonka äiti ja isä ovat molemmat suhteellisen valveutuneita ja politisoituneita. Kait ne mut tietää. Kai ne kysyy. Hoitaa hommansa hyvin ja on fiksu, niin jotakuta kiinnostaa. Kun sitä on vähän jutellut, että kulttuuriduunit olisi jees.
Joo. Näin vähän väliviiva tietää oikeasti politiikasta. Että kysyvät vain hyödyllisiä yksilöitä listoille. Funneeh.

Mutta sitten tuli se kysymys: "Nappaisko?" Että josko kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi oikein. Kun oon nuori ja valveutunut ja fiksu ja sillai. Sovittiin, että tavataan erään toimijan kanssa paikallisessa baarissa kahvikupin äärellä. Tehdään haastattelu samalla yhteen lehteen ja puhellaan mukavia. Hoidetaan nää hommat, hei.
Mitä odotin: Keskustelua siitä, millaista on politiikanteko näillä leveysasteilla, mitkä ovat tärkeimmät kysymykset ja mitä hyötyä minusta olisi Puolueelle. Ohjeistusta ja tiukka tentti. Yhteinen linja ja kuri. Sopeuttaminen. Jännitti.
Mitä sain: Jutustelua räppimusiikista (kun mä nyt oon se koko kaupungin räppäri. Tai olin.) ja lapsuudesta. Isin ja äidin historiaa ja vähän ajatuksia itsestä. Lippulappusen allekirjoitettavaksi, että suostuu Puolueeseen (tosin ainakin yritin olla sitoutumaton ja pyrkiä vain listoilta. Tämän koitin sanoa, mutta vähän nakottaa päässä, että taidan sittenkin olla jäsen, vaikkei pitänyt. Että sellaista poliittista valveutuneisuutta). Pisin keskustelu oli yritys selittää sana "flow" haastattelijas-sedälle. Että sellaista politiikkaa. Sanoin jo tuossa vaiheessa, että haluan olla kovasti hyödyksi. Laittakaa kulttuurilautakuntaan, koska siinä osaisin toimia. Tunnen taideskenen ja musiikkiskenen. Jou. Tää madafaka on hommansa tasalla. Bitch.
Nyökyttelyä. Katsotaan sitä sitten. Varamieheksi ehkä. Mitään ei voi luvata ja perinteisesti Puolueella on vahva edustus kulttuuripuolella. Katsotaan sitten äänisaaliin mukaan, että onko mihinkään.

Ja näin tapahtui. Allekirjoittaneen panos oli kolme räppikeikkaa eri Tilaisuuksissa, yksi valmentava kurssi bloggaamisesta (mitään en oppinut, mutta se on omaa tyhmyyttä) ja Puolueen maksamat vaalinaamakuvautukset, sekä yksi lehtimainos. Vaalikoneita ja sensellaista. Jatkuvasti sillai kivasti vihjaten, että: "Mää tierän. Mutku mää pyrinki vaan kulttuuripuolelle ja siinä musta on oikeasti hyötyä. Usko vaan."

© Mikael Leppäniemi, muuten.

Vaalivalvojaiset ja ystäväpiiri. Uhkaus ottaa yksi Jaloviina-shotti mieheen per kymmenen ääntä. Lopputuloksena kolmen henkilön ryhmittymälle lievä krapula ja sijoituksena 191/418.  54 ääntä. Revi siitä.

Sitten tuli soitto yhdeltä toiselta Aktiivilta Puolueen sisässä. Se ensimmäinen ei enää mitään yhteyttä pitänyt, vaan unohti ajatuksen sivuunkirjoittaneesta johonkin nurkkaan pyörimään. 

Valitettavasti kulttuuripuolelle ei ole tarvetta. On edustaja, varaedustaja ja vara-varaedustaja. Olisi tosin toinen homma - lokaalin ammattikorkeakoulun hallituksessa olisi kiintiöpaikka, johon tarvittaisiin ihminen. Jos väliviiva lupaa pysytellä Porissa vaalikauden ajan ja pitää väkeä informoituna tapahtumista, niin paikka olisi vapaa astuttavaksi. Kun kerta jo valmiiksi opiskelee siinä koulussa ja kyllä se siitä.

Ja voi nyt vittu mää vaan sanon.

Siis ajatuksena se on ihan hieno. Asioista kiinnostunut (Vaalisloganina: "En tiedä, mutta otan selvää") ja kyseisessä koulussa opiskeleva voisi varmaankin vaikuttaa hienosti systeemin sisältä. Kun kuitenkin osaa jo liikkua rakennuksessa ja tietää asioista, niin kait se siitä sujuu. Pääsee korjaamaan epäkohtia ja soitella sodassa.

Todellisuus: Siellä sitten palloili alta kolmekymppinen valopää viisikymppisten ihmisten seassa. Sellaisten, jotka työkseen olivat joko poliitikkoja, opettajia, tai pyörittivät firmaa (näin karrikoiden). Taloushallinnon osaajia, jotka tiesivät osakeyhtiön kiemurat, opettamisen salat ja budjetoinnin. Mitähän hittoa siinä painaa kahden vuoden opiskelutausta? Miten vaikutetaan systeemin sisältä, kun opiskelija-asiat hoidetaan oikeastaan alemmassa portaassa ja täällä on nää isot linjavedot. Ne aikuisten päätökset.

Pikku-väliviiva nousi ensimmäisessä kokouksessa seisomaan ja esitteli itsensä, aloittaen Puolueesta. Heti korjattiin, että eiku Porin kaupungin edustaja. Ei puolueen. Idiootti.

Aha.

No. En tiennyt, mutta otin selvää jne. Hommasin OY-toiminnasta kertovan kirjan ja luin läpi. Muutama muukin opus tuli selailtua. Liitteitä luettiin ja kokouksiin valmistauduttiin. Välillä harmitti ja ahdisti ja muutaman kerran jopa melkein itketti. Mitä helvettiä tässä nyt oikein tekee? Noi muut osaa asiansa ja mää en.

Sähköpostiin tuli viestejä, joissa sana "toveri" koki inflaation. Ja viestistä löytyi ne kaikki muilta ylijäämäksi pudonneet, tarpeettomat huutomerkit. Tuli jopa pari kutsua noin 1500€ maksaviin seminaariristeilyihin yksityisiltä järjestäjiltä. Tuli absurdi olo koko hommasta.

Yritin pitää Aktiiviin yhteyttä ja kertoa missä mennään, mutku on se salaisuusjuttu. Että ei sisäisiä päätöksiä kuitenkaan saa huudella ulos. Ja kun niistä saa puhua, niin ne voi jo lukea julkisesti.

Ja sitten tuli se kampus-juttu ja yhtäkkiä allekirjoittaneesta tehtiin raiskaaja. Tuli hirvittävä tappelu ja kovat epäilyt aina niin korrektilla Lehden Keskustelupalstalla mm. hallitusten jäsenten saamista lahjuksista (varmaa tietoa!!! Faktat ei valehtele!!! Uudet autot kaikilla pihassa!!!). Muutama nimetön mielipidekirjoittaja uhkasi kommenttiosiossa hallituksen jäseniä jopa fyysisellä kurmoottamisella, mutta se nyt on sitä. 

Aktiivi soitti ja ihmetteli, notta mikä on homman juju. Oliko se raiskauksen uhri ollut yhteydessä ja selvitellyt asioita, kun noin on pahalla päällä? Kun kerta on sama puolue ja kaikkea. Jaa ei vai? Jaa, ettei kukaan ole ollut yhteydessä Puolueesta yli vuoteen? Onhan kummallista...

Ja takaisin radiohiljaisuuteen.

Tuli uusi osakeyhtiölaki ja puheet hallituspaikkojen vaihtumisesta. Tuli ihan varma tunne, että tää on tässä. Mää en osaa politiikkaa ja ei minusta mitään hyötyäkään ole. Ja se on muuten yllättävän paska tunne, kun huomaa olevansa se sivurajalla nyhjäävä rillipää, jolle kukaan ei syötä, kun se kuitenkin menettää pallon.

Tuli vuosi 2015 ja kokouskutsuja ei pudonnut enää ääs-postilaatikkoon. Tuli voimistuva tunne siitä, että tässä tää oli. Ne uudet tyypit on valittu ja mää sain sen monon. Tuli tarve googlettaa uuden hallituksen kokoonpano, mutta mistään ei löytynyt ilmoitusta muutoksesta. Ja kuten nettimeemi sanoo - at this point I'm just too afraid to ask.

Sitten se löytyi jostain syövereistä, että tässä tää uusi hallitus nyt on. No, ei sitä omaa nimeä siellä ollut ja sinällään ihan hyvä niin. Kun ei kerta tiedä budjetoinnista, rakennuskustannuksista, eikä opettajahierarkiasta (eikä höyrypannuista), niin sitä on vähän kuollutta painoa. Varsinkaan kun ei ymmärrä hienoja nyansseja kaupunkien välisessä politiikassa ihan niin hyvin kuin ne muut, eikä osaa pelata oman kaupungin pussiin kuin patistettuna jne jne. 

Mutta että kukaan ei ilmoittanut millään postilla, kirjekyyhkyllä, tai savumerkillä. Mitään. Se vähän harmittaa tässä koko touhussa. Nuori, sympaattinen ja sanavalmis on hommansa tehnyt - sympaatti saa mennä. Ja kyllähän se käy tällaisen uniikin lumihiutaleen sydämeen, että ainut yhteys muuhun "omaan" väkeen oli kyselyt siitä, että tarvitaisiin valvontaväkeä eduskuntavaaleihin sinne kopeille ääniä laskemaan.

Että siinä. Poliittinen ura käännettynä seinälliseksi tekstiä, joka vaikuttaa kitisemiseltä ja itkulta siitä, että isot pojat kiusaa. Selittelyä ja vinkumista. Ne on ne nykyajan nuoret sellaisia. Ei niistä mihinkään ole.

Ei ne sedät ja tädit kiusanneet. Kaikki olivat tosi mukavia ja kivaa oli. Kokemusta rikkaampana jne. Mutta jos näillä meriiteillä heitetään syvään päähän ilman kellukkeita räpiköimään monen miljoonan liikevaihdolla operoivan yrityksen pöytään, niin... 

Kiti-kiti. Kummeksuttaa tää politiikka.

Mutta se on sellaista. En varmaan mitään vahinkoa tehnyt ja suurin osa pahasta mielestä lienee ihan omaa alemmuuskompleksia. Ja ny o ne eduskuntavaalit, niin ei tässä nyt kaikkea kerkeä hoitamaan. Edes niin järjestäytyneessä paikassa kuni Puolue.

Mutta.

 3. helmikuuta tuli sitten soitto Puolueen paikallisesta pääkalloluolasta: "Tervehdys! Sinä kun olet tuollainen aktiivinen, sanavalmis ja tunnettu nuori henkilö (1/3. On niitä pahempiakin osumisprosentteja ollut), niin kiinnostaisiko Puolueen tarjoama paikka eduskuntavaaliehdokkaana?"

Että joo. Ja tämä tosiaan vielä sitä aikaa, kun ei ollut edes tietoa siitä, olenko vielä mukana Ammattikorkean hallituksessa (en ollut).

"Tottakai siinä on tää vanhempi kaarti ensin, mutta sää toisit sitä nuoren näkökulmaa ja..."

Että ihan oikeasti. Sellaista poliittista eliittiä meille rakennetaan. Saatana. Eduskuntavaaliehdokas.

Tahtoo sanoa näin vaalien alla, että yrittäkää nyt edes.

Kirjoittaja on.

Kaikki huutaa Charlie

Kun pitää itse itselleen itsekseen jotain nettiblogin (tai 'Plokin', jos haluaa vaikuttaa niinku kansanmieheltä) tyylistä räpeltelyä, niin ei tarvitse pitää kiinni deadlineistä. Eikä oikeastaan mistään muustakaan. Kunhan vain on. Mutta ainakin saa jonkun paikan, josta tarkistaa pari vuotta myöhemmin omia vääriä mielipiteitä. Ei se nuori minä ole ennenkään mitään tiennyt.

Eli jos kiinnostaa karmea tekstiseinä, jonka ajatus on kadonnut jo aikaa sitten kaikkien editointien johdosta, niin ta-daa. Muuten on kyllä hirvittävää sontaa tämä. Alusta loppuun. Jos et tekstiseinää jaksa kahlata, niin katso se video sieltä pohjalta. Just sinä. Sen verran voisit tehdä, kun tänne kerta vaivauduit.

Mutta. Tuosta Ranskan terrori-iskusta ja sen aiheuttamasta charliesaatiosta tässä voisi kirjoittaa. (Toim. Huom.  Se tarkoittaa sitä, että je suis Charlie - olemme kaikki iskun kohteita, sillainiinku. Metafora used harden. It's not very effective...)
Oman aikansa ottamisessa on ainakin se etu, että saa sitten hymistellä jo fiksumpien ihmisten kirjoituksia. Ja oikeastaan pääsee hukkumaan sellaiseen nollatulvaa, jossa sanoo paljon, muttei oikeastaan mitään.
Ja kun kerran tämä oma kirjoittaminen meni sellaiseksi "kirjoita-ajatus-mieti-uudestaan-ja-deletoi"-editoinniksi, niin voisi laittaa muiden ajatuksia. Ne osaa. Tai jotain.

Tässä "totaaliblogi", jossa ollaan kriittisiä.
Tässä summataan hienosti kaksinaismoralismia Suomen lehdistössä.
Joku taas on vähän eri mieltä tuosta support-marssin osallistujista.
Ja vielä pieni poikkeama Absurdaniaan - puhelin-appi, jolla voi olla oman elämänsä Charlie.
Jos haluaa lukea Kansakuntamme Kollektiivin ajatuksia, niin - yllättävää kyllä - Jatkoajan keskustelupalsta tarjoaa todella hyvän yleisraapauksen tähän(kin) asiaan.

Kuitenkin. Ovat sanoneet, että tuo oli radikaalien henkilöitymien isku olisi ollut suora hyökkäys sananvapautta vastaan. Että olisivat tulleet tänne sieltä jostakin kouluttautumasta ihan iskeäkseen perieurooppalaiseen sananvapauteen ja oikein ytimeen siinä. Meidän Arvoihin. Sun Vapauksiin.
No, yhtä paljon tuo oli suora isku sananvapautta vastaan, kuin kouluammuskelut ovat olleet osa CallOfDuty(se peli, jonka aikuiset tajuu ihan viimeisen päälle)-mainoskampanjaa, tai se kirjaston puukotustapaus yritys estää kirjan julkaiseminen (spoiler: eivät olleet). Surkeita esimerkkejä löytyisi oikein pino (joka on vino), mutta koitetaan noilla muutamalla ensin.
Siis toki. Piirsivät lehdessä paljon satiirisia kuvia, jotka irvailivat milloin millekin ja siihen on oikeus, koska sanan- ja uskonnonvapaus (tästä myöhemmin) on Ranskassa vahvana. Ja varmasti kirjoittivatkin satiirisesti. En tiedä, koska en puhu ranskaa*.Joku otti siitten ne herneet nenään ja alkoi täysin pointiton lahtaus lehtitalossa. Oman osansa sai vielä kosher-kauppa, koska... öö. No, kai senkin joku on saanut jotenkin todettua iskuksi jotain henkistä instituutiota vastaan. En tiedä.
Mutta siis tahtoo sanoa, että ei se nyt ollut mikään manifesti, pamfletti, pefletti, tai bulla sananvapautta vastaan, vaan teroriteko. Siis sellainen teko (jonka sanan alkuperä on muuten Ranskasta, terrorisme, joka taas tulee latinan sanasta terrere), jonka sananmukainen käännös on "aiheuttaa kauhua, pelotella".  Ei sellainen poliittinen kannanotto, vaan pahan mielen lievästi sanoen väärä purkautumiskeino. Silmitöntä, selittämätöntä väkivaltaa. Niinku Columbinessä, Myyrmannissa,  tai sun viikonlopun GTA-sessiossa. Paha mieli, joka puretaan sitten viattomiin, koska omat harhaiset logiikat ja uskomus siitä, ettei muillakaan saa olla asiat hyvin.
Tai, jos nyt jälkikäteen iskun tekijäksi ilmoittautunutta Al-Qaidaa on uskominen (ja miksi ei olisi, sillä teettäjästäkään ei ole varmuutta. Mitä nyt ISIS, äitis ja Qaida ilmoittautuneet tekijöiksi jo), niin syynä satiirilehden työntekijöiden lahtaamiseen on Ranskan miehityspolitiikka Afrikassa. Kuulostaa loogiselta.

Tämä sekava pohdinta siis lähinnä siksi, että osa kuvittelee tämän touhun olevan joku "Rättipäät vs. Sananvapaus"-matsi, mikä se nyt ei ole. Tai ainakaan minun mielestä. Vaan pahaa mieltä, sitä kuuluisaa syrjäytyneisyyttä, vitutusta jne kanavoituna ja masinoituna aikasta päin helvettiä ja radikaalisti. Ei varsinaisesti niinkään muslimi-juttu, kuin sellainen.... Breivikihtävä.
Ja ratkaisu siihen ei muuten ole lisätä vihaa kaikkia kohtaan, jotka näyttävät erilaisilta. Eikä rajojen tilkitseminen, tai uskontokielto.

Mutta.

Mutta miten se onkin nyt niin, että tuolta läheisestä idästä tulee näin paljon tätä väkivaltaa? Ainakin tuntuu siltä, että vähän sellaista sodantapaista tätä meidän länsikulttuuria vastaan on nähtävissä. Tai jotain muuta yhtä diippiä. Kaipa se huonot olot luovat enemmän sellaista kaikkitaieimitään-asennetta. Ja luultavasti on vaikeaa olla esim. toisen polven maahanmuuttaja, kun painetta tulee niin vanhempien lutuurista, kuin ikätovereilta.. Tästäkään en tiedä, joten en sohi aihetta. Jätetään viksummille-

Vähän jäi sellaiseksi yleis-meh-luontoiseksi tämä nyt. Meh. Emt. Ei osaa puuttua. Josko tätä joskus vielä.
Ja sitäpaitsi yritä siinä nyt sitten olla diippi, kun pitää tiskata, puhua lapselle (kaameaa) ja katsoa por... selata Internettiä. Ei sitä ehdi ajatuksiaan nipussa pitämään. Mutta kirjoittaa pitää, että vaikuttaa fiksulta. Joo. Ja saa niitä Muistoja.

Ja enempiä ei viitsi. Ei jaksa. Ei oikeastaan huvita. Paljon piti kirjoittaa, mutta lopulta tajusin, että tässä kiteytyy aika hyvin kaikki. Minch-Timppa osaa.

* Joskus nuorempana eräs tyttönen kuiskutti korvaan sen Moulin Rougen "Bulevukuse a vek ma, se smaa"-jutun, mutten sitä silloin ymmärtänyt ja aloin vitsailla ranskalaisista yleisesti. Kaksi vuotta myöhässä tajusin, että olisi saattanut jopa... ja voi että kun harmitti. Opetelkaa kieliä, lapset.

Music that triggers some kind of response

Kun uusi vuosi alkaa, niin blogin on kirjoitettava lista. Ainakin, jos muita blogeja on uskominen. Merkata niinku suosikkiasiat listassa. (selitti hän uudestaan listan käsitteen)
Joten.

"Paras bändi/artisti aakkosten mukaan"

Eikai Sulla ole tylsää, eihän? Mulla oli.

A = (the) Avalanches

B = Busdriver

C = Classified

D = Dire Straits

E = eDit

F = Fatboy Slim

G = Girl Talk

H = Hullut Hattuset (ei oikein löytynyt kuin heikkikuulia tähän. Muksa lastenbändi, joka oli madafaking hyvä joskus Ilosaaressa)

I = ICP (kamaan. Milenko on ihan tolkuttoman kova levy. Ja lisäksi ne faking magneetit!)

J = Juice Leskinen

K = Kansas

L = Leevi and the Leavings

M = Moby

N = Nach

O = Olen Omena (ei tullut mieleen kuin Opaali)

P= Pyhimys

Q = Queen

R = Risto

S = Sage Francis

T = Tim Minchin

U = Ultra Bra

V = Vinnie Paz (tai lähinnä se taustojen ja vihan yhdistelmä niin omana kuin JMT-nimellä)

W = (the) Who

X = Onkstähän muita kuin Xzibit? Pitäisi olla.

Y = YUP

Z = Zen Café

Ja bubblin' under - Pepe Deluxé. Kun kerta Pee oli monta kertaa varattu.

Panthera Bengalintigris

Joskus, kun maailma oli vielä mustavalkoinen, Höyry Häyrisen hallitessa ääniaaltoja, piti säästää kaikessa. Hilda-tädiltä lahjaksi saatu kauhtunut pehmolelu kulki perintönä sisarukselta seuraavalle ja pääsi käpylehmien kanssa suosikkileikkeihin esittämään Ansa Ikosta. Muita ikivanhoja referenssejä, joita tällainen pullamössö ei kuitenkaan hiffaa. Aika tuo, jok' ei koskaan palaja. Oikeasti. Se aika on mennyt. Nykyään jyrää materialismi sitä vauhtia, että vihreät arvot omaavia omatuntokolumnisteja heikottaa. Jauhetaan siitä, kuinka esineisiin on vaikea kiintyä, kun Mäkkäristäkin isketään jokaisen aterian mukana muovilelu. Pikkuipanoiden huoneet pursuavat kaikkea krääsää Risto Räppääjä-pelikorteista pieniin Kinder-figuureihin ja jaloille tuhoisiin Lego-palikoihin. Mitään ei haluaisi heittää pois, koska kaikki ovat jotekin tärkeitä, tai kivoja. Kahdeksanvuotiaan muksun, perheen iltatähden, kauhtuneet ja useaan kertaan omistajaa vaihtaneet pehmolelut kannetaan varastoon, koska lapsenlapset ovat selkeästi aivan nurkan takana. Osaavat arvostaa sitten vähän vanhempana. Ei tämä nyt etiooppialaista hamstraussyndroomaa sentään vastaa, mutta...

Pelastukseen rientää kirpputori-viritys. Muistatte varmaan Niiltä Vanhoilta Hyviltä Ajoilta, jolloin Lada oli vielä auto, eikä harvinaisuus. Kirpputori on kasa kolkkoja pöytiä, jossa mummot myyvät toisten mummojen lastenlapsille kivoja lahjoja. Tai ennen ainakin. Nykyään ne etämyy (ja Haisuli) toisilleen niitä, kun on nää itsepalvelukirppikset. Mummojen Internet.

Ja ai että kun noilla itsepalvelukirppiksillä tallaa tarpeeksi usein. Sieltä löytyy vaikka mitä kaunista.  On NHL 95-tietokonepeli (20€), Yön C-kasetti (5€) ja 20-osainen 80-luvun sanakirjasetti, joka lähtee mukaan vaatimattomalla sadan euron hinnalla. Jos pengot aarreaittaa tarpeeksi keskittyneesti, saatat jopa löytää kuudelle disketille ängetyn PC-pelin vuodelta 89 (10€), tai käytettyjä alusvaatteita (5€/kpl). Realismi - missä pelaa?

Tietysti tätä varten on muita sivuja, mutta hetken tahtoo kertoa teille Bengalin Tiikereistä. Näistä kauniinuhanalaisista otuksista.

Kyseessä video, jossa allekirjoittaman houstaama Soljuva Floutila-radio-ohjelma keräsi Bengalin Tiikeri- levyjä ja poltti ne. Videon ulkopuolelta mainittakoon, että Visa Mäkinen kävi vilkuilemassa kummallisia liekittäjiä koirankusetusmatkalla. Oli löytänyt Jumalan ja olisi halunnut kastaa videointikaksikon Kokemäenjoessa vaikka heti. True story.

Eli tosiaan kyseessä on "Bengalin Tiikeri"-dvd, joka jaettiin joskus vuonna nakki ja papukastike lähes jokaiseen talouteen ainakin Porin alueella.  Se oli osa jotain isompaa leffasettiä, joka olisi pitänyt tilata. Josain niitä näkee kokonaisinakin.

Mutku. Tämä ilmaiskappale kiertää kirppiksillä jopa kahdeksan euron hintaluokassa. Kerran on näkynyt jopa 15€ hintalapussa. Ja tämä syvästi ihmetyttää.

Tai sinällään hymyilyttää. Jokainen myykööt mitä tahtoo, mutta väittäisin, että tuossa vaiheessa on kyllä jo vähän prioriteetit pielessä. Kehitys kehittyy jne. Tahtoo vain sanoa, että jos alkuperäinen idea on päästä turhasta tavarasta eroon, miksi hinnoitella se täysin epärealistisesti? Käsi sydämelle - ostaisitko Sinä Bengalin Tiikeri-DVD:n, joka on jaettu joka ikiseen kotiin ilmaisjakelun mukana? Banaanikotelon? Olli Lindholm-palapelin?

Mutta kyllä joskus saa vanhemmallekin ihmisväestölle vähän hirnua. Meille jäi pätkätyövuodet, ahdistus, yläosaton Johanna Tukiainen Seiskan sivuilla (ei linkkiä) ja ehkä häiritsevin hymy hetkeen. Ni. Vaikeaa on meillä.

Mutta me sentään tiedetään kirppistavaroiden hinta ja löydetään netistä pornoa. Ilmaiseksi.

Jokaisella on omat mieltymyksensä ja toisen roska on toisen aarre jne. Silti - jos kirpputoripöydän pykää pystyyn rahan kiilto silmissä, niin kannattaa myydä vain ja ainoastaan Alarieston lautasia, vanhoja olutpulloja, sekä Arto Paasilinnan kirjoja. Jostain ihmeen syystä ne vaikuttavat tekevän aina kauppansa.

Ottaisitko haukun?

Tekstissä saatetaan mielikuvissa syödä eläimiä. Jopa söpöjä ja lemmikkinä olevia. Jos on paha mieli ajatella hypoteettisesti moista, niin älä lue. Tarkoitus ei ole mieltä pahoittaa.

Moraali on jännä asia. Noin niinkuin yleensäkin. Se on vähän liian iso aihe, joten kavennetaan hieman.  Moraali syötäväksi kelpaavien eläimien suhteen. Sekin on jännä asia. Että voikin syödä lehmää ja sikaa, mutta ei koiraa. Jos joku kissaa haukkaisi, saisi mokoma koko Internetin kimppuunsa. Ja olen tässä huomannut kymmenvuotiasta tytärpuolta kasvattaessani (legalize lasten kotikasvatus), että hevosten syömistä ei kannata ottaa puheeksi hevostyttöjen kanssa. Oikeastaan minkään ikäisten Equus Feminamin kanssa. Paitsi jos ovat kasvaneet "tilalla". Sitten ehkä. Yleisesti saa jotenkin väen katsomaan ja karsastamaan. Kummaa.

Mutta tuli tässä eilen tehtyä asioita, joihin liittyy länsinaapurissamme puhuttu demonien kieli ja hyppivät chinchillat. Koulua, siis. Lyhyt kuvio ajatuksenjuoksusta:

"Chinchillat tulevat perun seudulta" -> Siellähän syödään niitä... mitä ne nyt on? -> "Hei, Mikael! Mitä ne söi siellä Etelä-Amerikassa? Niitä elukoita?" -> "Marsuja?" -> Eiksne ollut joku proteiininlähde niille? -> "Hei, Mikael! Mieti! Täällä salijampat vetää raejuustoa ja ananasta. Kovimmat jätkät puree reenin päätteeksi marsulta pään irti. Protskuu. Ozzyy." -> Äh -> Miltähän marsu maistuu...

Että seuraa siinä nyt sitten opetusta. Mutta oikeasti. Miltähän se maistuisi? Se marsu.

Onneksi Internet osaa vastata tähän. (sisältää kuvia. Ei kannata vilkaista, jos pienet rotantapaiset on tosi ihku juttu). Ilmeisesti maistuu kanalta. Ja on sitkeää. Että nyt tiedetään.

Mutta ajatusketju jatkui siihen, että Ameriikoissahan on niitä yliajokahviloita, joissa tehdään safkaa auton alle jääneistä elukoista. Mahtaisikohan sellainen olla mahdollinen täällä karussa Suomessa? Tuskin. Ei ole tarpeeksi väkeä, eikä muutenkaan hyvä idea.

Mutta suurissa kaupungeissa on aika pirusti lemmikkieläimiä.

Ei. Ei nyt mennä tuohon suuntaan yhtään laisinkaan.

No ei kukaan nyt niitä kidnappaisi?

Kun ei mennä tuohon nyt yhtään. Ihmiset tykkää lemmikeistä. Kukaan ei syö lemmikkejä. Edes mielikuvissa. Nyt sitten. Sitäpaitsi vaikka kiinalaiset syö koiraa, niin itse en. Pienenä oli koira meillä. En syö, hyi yök.

Miltähän marsu maistuu...

Nyt sitten.

Ajatus ravintolasta, jossa voisi valita marsun häkistä, kuni hummerin altaasta (kerran olen päässyt valitsemaankin! On hyvä tarina, jonka kerron joskus toiste). Olisi kaneja, myrkyttömiä liskoja ja sensellaista. Mitä nyt lemmikkiliikkeestäkin voi ostaa. (Siis lemmikiksi, huom.).
Vaikka olisi valvotut tilat ja sertifioitu teurastaja (myöhemmin tulisivat termit "marsufarmari" ja "marsustaja", pieneläinteurastajan työkuvan lempinimi vrt. "baarimikko"), niin tuskin haluaisivat ihmiset moista. Jotenkin kuitenkin hummerien kohdalla ajatus tuntuu kummalla tavalla ihan normaalilta. Hetken kestää elämä. Sekin synkkä ja ikävä.

Mutta entä jos...

On kyllä kummallinen ajatusketju nyt. Ja jotenkin väärä. Mutta uteliaisuudesta maistaisin kyllä marsua Perussa (kuulostaa muuten kiertoilmaisulta tuo), jossa se moraalisesti on ok. Kyllähän sitä on tullut syötyä pakkosyötetyn hanhen maksaa, sorsaa (villisorsaa. Myös hieno tarina, joka säästynee myöhemmäksi), hummeria, etanoita ja ties mitä nyt sitten Fazer Amica kutsuukaan lihaksi, joten ehkä marsu on ihan eettisen ok lisä listaan.

Entä muita lemmikkielukoita? Mahdollisesti. Se vähän riippuu.

Mutta entä jos olisi joku paikka, johon voisi tuoda luonnollisesti menehtyneen elukan? Ja olisi tietysti normaalit terveystarkastukset (ei mennä nyt yksityiskohtiin. Kaikki blogit perustavat ajatuksensa epärealistisille ajatusketjuille), että olisi tervettä syödä ja tietysti huippukokit, jotka yrittäisivät ihan oikeasti tehdä siitä entisestä Luppakorvasta, tai Lumipallosta gastronomisen mestariteoksen? Siis hypoteettisesti. Olisiko se eettisesti ok, jos olisi ihan "normaalisti" kuolleita lemmikkielukoita vapaaehtoisesti testamentattuna ja testattuna?

Ja jos se ei olisi sinun mielestä oikein, soisitko sen kuitenkin muille? Eroaako se jotenkin vuohen, lehmän, sian, tai hirven syömisestä? Olisiko se julmaa, vai sellaista niinku jo kuolleen kierrätystä?

Ja jos viedään ajatusketju vähän vielä pidemmälle,
Ei kun nyt sitten lopetat. Ei voi olla noin huono itsesuojeluvaisto nyt.
niin entä sitten sellaiset lopetettaviksi määrätyt elukat? Tai siis niinkuin... jos... kukaan ei adoptoi sittenkään... Tai jos sillai kun se nyt muutenkin... Jos sitä varten ei kasvateta... tai...
Kun ei sun olisi pakko. Eikä minunkaan. Enkä aikoisi. Ja olisihan se hyi ja yök ja..

Miltähän marsu maistuu?

Kunhan nyt ei vain olisi koko netti mennyt nurin.

Ps: "Kiinalaiset osaavat maustaa jopa ylipaistettua. Mustinkaan liha ei maistu pahalta."

Se oli sitten vitsi.