Ainakaan en itse tunnista itseäni tuosta. Kokonaan.
Mutta vuosi on 2012 ja pikku-väliviiva oli pyöritellyt ajatusta kovasti kaljuuntuvassa päässään: "Olisikohan minusta hyötyä?"
Omasta mielestä tietenkin olisi. Ei niinkään kunnanvaltuustossa, vaan ehkä enemmänkin kulttuuripuolella. Äiti oli istunut monta vuotta Porin kulttuurilautakunnassa ja siinä sivussa olin itse päässyt tutustumaan päättämisen ihanuuteen. Tälle-ja-tälle-näin-paljon-ja-tämä-jätetään-huomiotta. Harmitti se lutuuri-lautakunnan poukkoileva linja, jossa toisaalta tuettiin jo valmiiksi menestyneitä yhtyeitä ja taiteilijoita ja taas toisaalta välillä huomioitiin täysiä nollalahjakkuuksia mutu-tuntumalla. Tää on tää tyyppi. Kai se jotain tekee. Jos annetaan sille puolet sen hakemasta, niin kukaan ei suutu. Sellaista peruslogiikkaa, josta en itse löytänyt mitään puoluevärjättyä lankaa. Totkai mä nyt paremmin asiat teen.
No. Silti oli periaate. Sivuunkirjoittanut ei suostu tyrkyttämään itseään tasan mihinkään. Kyllä ne kysyy, jos tarvetta ilmenee. Kuitenkin tässä nyt on senverran kultturelli henkilö, jonka äiti ja isä ovat molemmat suhteellisen valveutuneita ja politisoituneita. Kait ne mut tietää. Kai ne kysyy. Hoitaa hommansa hyvin ja on fiksu, niin jotakuta kiinnostaa. Kun sitä on vähän jutellut, että kulttuuriduunit olisi jees.
Joo. Näin vähän väliviiva tietää oikeasti politiikasta. Että kysyvät vain hyödyllisiä yksilöitä listoille. Funneeh.
Mutta sitten tuli se kysymys: "Nappaisko?" Että josko kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi oikein. Kun oon nuori ja valveutunut ja fiksu ja sillai. Sovittiin, että tavataan erään toimijan kanssa paikallisessa baarissa kahvikupin äärellä. Tehdään haastattelu samalla yhteen lehteen ja puhellaan mukavia. Hoidetaan nää hommat, hei.
Mitä odotin: Keskustelua siitä, millaista on politiikanteko näillä leveysasteilla, mitkä ovat tärkeimmät kysymykset ja mitä hyötyä minusta olisi Puolueelle. Ohjeistusta ja tiukka tentti. Yhteinen linja ja kuri. Sopeuttaminen. Jännitti.
Mitä sain: Jutustelua räppimusiikista (kun mä nyt oon se koko kaupungin räppäri. Tai olin.) ja lapsuudesta. Isin ja äidin historiaa ja vähän ajatuksia itsestä. Lippulappusen allekirjoitettavaksi, että suostuu Puolueeseen (tosin ainakin yritin olla sitoutumaton ja pyrkiä vain listoilta. Tämän koitin sanoa, mutta vähän nakottaa päässä, että taidan sittenkin olla jäsen, vaikkei pitänyt. Että sellaista poliittista valveutuneisuutta). Pisin keskustelu oli yritys selittää sana "flow" haastattelijas-sedälle. Että sellaista politiikkaa. Sanoin jo tuossa vaiheessa, että haluan olla kovasti hyödyksi. Laittakaa kulttuurilautakuntaan, koska siinä osaisin toimia. Tunnen taideskenen ja musiikkiskenen. Jou. Tää madafaka on hommansa tasalla. Bitch.
Nyökyttelyä. Katsotaan sitä sitten. Varamieheksi ehkä. Mitään ei voi luvata ja perinteisesti Puolueella on vahva edustus kulttuuripuolella. Katsotaan sitten äänisaaliin mukaan, että onko mihinkään.
Ja näin tapahtui. Allekirjoittaneen panos oli kolme räppikeikkaa eri Tilaisuuksissa, yksi valmentava kurssi bloggaamisesta (mitään en oppinut, mutta se on omaa tyhmyyttä) ja Puolueen maksamat vaalinaamakuvautukset, sekä yksi lehtimainos. Vaalikoneita ja sensellaista. Jatkuvasti sillai kivasti vihjaten, että: "Mää tierän. Mutku mää pyrinki vaan kulttuuripuolelle ja siinä musta on oikeasti hyötyä. Usko vaan."
© Mikael Leppäniemi, muuten.
Vaalivalvojaiset ja ystäväpiiri. Uhkaus ottaa yksi Jaloviina-shotti mieheen per kymmenen ääntä. Lopputuloksena kolmen henkilön ryhmittymälle lievä krapula ja sijoituksena 191/418. 54 ääntä. Revi siitä.
Sitten tuli soitto yhdeltä toiselta Aktiivilta Puolueen sisässä. Se ensimmäinen ei enää mitään yhteyttä pitänyt, vaan unohti ajatuksen sivuunkirjoittaneesta johonkin nurkkaan pyörimään.
Valitettavasti kulttuuripuolelle ei ole tarvetta. On edustaja, varaedustaja ja vara-varaedustaja. Olisi tosin toinen homma - lokaalin ammattikorkeakoulun hallituksessa olisi kiintiöpaikka, johon tarvittaisiin ihminen. Jos väliviiva lupaa pysytellä Porissa vaalikauden ajan ja pitää väkeä informoituna tapahtumista, niin paikka olisi vapaa astuttavaksi. Kun kerta jo valmiiksi opiskelee siinä koulussa ja kyllä se siitä.
Ja voi nyt vittu mää vaan sanon.
Siis ajatuksena se on ihan hieno. Asioista kiinnostunut (Vaalisloganina: "En tiedä, mutta otan selvää") ja kyseisessä koulussa opiskeleva voisi varmaankin vaikuttaa hienosti systeemin sisältä. Kun kuitenkin osaa jo liikkua rakennuksessa ja tietää asioista, niin kait se siitä sujuu. Pääsee korjaamaan epäkohtia ja soitella sodassa.
Todellisuus: Siellä sitten palloili alta kolmekymppinen valopää viisikymppisten ihmisten seassa. Sellaisten, jotka työkseen olivat joko poliitikkoja, opettajia, tai pyörittivät firmaa (näin karrikoiden). Taloushallinnon osaajia, jotka tiesivät osakeyhtiön kiemurat, opettamisen salat ja budjetoinnin. Mitähän hittoa siinä painaa kahden vuoden opiskelutausta? Miten vaikutetaan systeemin sisältä, kun opiskelija-asiat hoidetaan oikeastaan alemmassa portaassa ja täällä on nää isot linjavedot. Ne aikuisten päätökset.
Pikku-väliviiva nousi ensimmäisessä kokouksessa seisomaan ja esitteli itsensä, aloittaen Puolueesta. Heti korjattiin, että eiku Porin kaupungin edustaja. Ei puolueen. Idiootti.
Aha.
No. En tiennyt, mutta otin selvää jne. Hommasin OY-toiminnasta kertovan kirjan ja luin läpi. Muutama muukin opus tuli selailtua. Liitteitä luettiin ja kokouksiin valmistauduttiin. Välillä harmitti ja ahdisti ja muutaman kerran jopa melkein itketti. Mitä helvettiä tässä nyt oikein tekee? Noi muut osaa asiansa ja mää en.
Sähköpostiin tuli viestejä, joissa sana "toveri" koki inflaation. Ja viestistä löytyi ne kaikki muilta ylijäämäksi pudonneet, tarpeettomat huutomerkit. Tuli jopa pari kutsua noin 1500€ maksaviin seminaariristeilyihin yksityisiltä järjestäjiltä. Tuli absurdi olo koko hommasta.
Yritin pitää Aktiiviin yhteyttä ja kertoa missä mennään, mutku on se salaisuusjuttu. Että ei sisäisiä päätöksiä kuitenkaan saa huudella ulos. Ja kun niistä saa puhua, niin ne voi jo lukea julkisesti.
Ja sitten tuli se kampus-juttu ja yhtäkkiä allekirjoittaneesta tehtiin raiskaaja. Tuli hirvittävä tappelu ja kovat epäilyt aina niin korrektilla Lehden Keskustelupalstalla mm. hallitusten jäsenten saamista lahjuksista (varmaa tietoa!!! Faktat ei valehtele!!! Uudet autot kaikilla pihassa!!!). Muutama nimetön mielipidekirjoittaja uhkasi kommenttiosiossa hallituksen jäseniä jopa fyysisellä kurmoottamisella, mutta se nyt on sitä.
Aktiivi soitti ja ihmetteli, notta mikä on homman juju. Oliko se raiskauksen uhri ollut yhteydessä ja selvitellyt asioita, kun noin on pahalla päällä? Kun kerta on sama puolue ja kaikkea. Jaa ei vai? Jaa, ettei kukaan ole ollut yhteydessä Puolueesta yli vuoteen? Onhan kummallista...
Ja takaisin radiohiljaisuuteen.
Tuli uusi osakeyhtiölaki ja puheet hallituspaikkojen vaihtumisesta. Tuli ihan varma tunne, että tää on tässä. Mää en osaa politiikkaa ja ei minusta mitään hyötyäkään ole. Ja se on muuten yllättävän paska tunne, kun huomaa olevansa se sivurajalla nyhjäävä rillipää, jolle kukaan ei syötä, kun se kuitenkin menettää pallon.
Tuli vuosi 2015 ja kokouskutsuja ei pudonnut enää ääs-postilaatikkoon. Tuli voimistuva tunne siitä, että tässä tää oli. Ne uudet tyypit on valittu ja mää sain sen monon. Tuli tarve googlettaa uuden hallituksen kokoonpano, mutta mistään ei löytynyt ilmoitusta muutoksesta. Ja kuten nettimeemi sanoo - at this point I'm just too afraid to ask.
Sitten se löytyi jostain syövereistä, että tässä tää uusi hallitus nyt on. No, ei sitä omaa nimeä siellä ollut ja sinällään ihan hyvä niin. Kun ei kerta tiedä budjetoinnista, rakennuskustannuksista, eikä opettajahierarkiasta (eikä höyrypannuista), niin sitä on vähän kuollutta painoa. Varsinkaan kun ei ymmärrä hienoja nyansseja kaupunkien välisessä politiikassa ihan niin hyvin kuin ne muut, eikä osaa pelata oman kaupungin pussiin kuin patistettuna jne jne.
Mutta että kukaan ei ilmoittanut millään postilla, kirjekyyhkyllä, tai savumerkillä. Mitään. Se vähän harmittaa tässä koko touhussa. Nuori, sympaattinen ja sanavalmis on hommansa tehnyt - sympaatti saa mennä. Ja kyllähän se käy tällaisen uniikin lumihiutaleen sydämeen, että ainut yhteys muuhun "omaan" väkeen oli kyselyt siitä, että tarvitaisiin valvontaväkeä eduskuntavaaleihin sinne kopeille ääniä laskemaan.
Että siinä. Poliittinen ura käännettynä seinälliseksi tekstiä, joka vaikuttaa kitisemiseltä ja itkulta siitä, että isot pojat kiusaa. Selittelyä ja vinkumista. Ne on ne nykyajan nuoret sellaisia. Ei niistä mihinkään ole.
Ei ne sedät ja tädit kiusanneet. Kaikki olivat tosi mukavia ja kivaa oli. Kokemusta rikkaampana jne. Mutta jos näillä meriiteillä heitetään syvään päähän ilman kellukkeita räpiköimään monen miljoonan liikevaihdolla operoivan yrityksen pöytään, niin...
Kiti-kiti. Kummeksuttaa tää politiikka.
Mutta se on sellaista. En varmaan mitään vahinkoa tehnyt ja suurin osa pahasta mielestä lienee ihan omaa alemmuuskompleksia. Ja ny o ne eduskuntavaalit, niin ei tässä nyt kaikkea kerkeä hoitamaan. Edes niin järjestäytyneessä paikassa kuni Puolue.
Mutta.
3. helmikuuta tuli sitten soitto Puolueen paikallisesta pääkalloluolasta: "Tervehdys! Sinä kun olet tuollainen aktiivinen, sanavalmis ja tunnettu nuori henkilö (1/3. On niitä pahempiakin osumisprosentteja ollut), niin kiinnostaisiko Puolueen tarjoama paikka eduskuntavaaliehdokkaana?"
Että joo. Ja tämä tosiaan vielä sitä aikaa, kun ei ollut edes tietoa siitä, olenko vielä mukana Ammattikorkean hallituksessa (en ollut).
"Tottakai siinä on tää vanhempi kaarti ensin, mutta sää toisit sitä nuoren näkökulmaa ja..."
Että ihan oikeasti. Sellaista poliittista eliittiä meille rakennetaan. Saatana. Eduskuntavaaliehdokas.
Kirjoittaja on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti