maanantai 23. helmikuuta 2015

Näidenkin naisten sijainti on Anonymous Proxy

Internet. Aluksi se oli allekirjoittaneelle KissFM:n chatti. Myöhemmin se kehkeytyi olemaan muutakin ja pikku hiljaa olennainen osa elämää. Näin niinkuin kovin typistetysti.

Lähinnä tahtoo sanoa, että allekirjoittanut osaa käyttää nettiä. Ja ymmärtää sitä. Jos vaikka otetaan sellainen turhanaikainen metafora, että entisaikana osasivat samota metsiä, tunsivat sieniä ja erottivat eri lehmärodut. Nykyjänsä samoavat nuoret nettiä, tuntevat sieniä ja vapaavalintainen Tuksu tähän kohtaan. 
Paljon on siis ajat muuttuneet. Sinisiä, punaisia pingviinireaktioita kannan kädessäni jne. 

Mutta jotenkin kuvittelisi, että jopa kultaisten viisikymmenlukujen herttainen "minä-pystyn-mihin-vain-perkele"-sukupolvi osaisi erottaa selkeimmät ansat. Silti aina näin ei ole. Oikeasti. Jos yhtä blindlinkkiä tästä postauksesta luette, niin olkoot se tuo. "Aivan huikeaa settiä", niinkuin erään entisen porilaisen²-toimittajan naamakirja saattaisi sanoa.

Mutta niin. Ns. "Nigerialaishuijaukset" ja muut wanhat kunnon pyramidit. Aina välillä niitä nousee ja aina on joku, joka uskoo. Se siinä oikeastaan onkin, että kun käy penissuurennos-maileja ja kellotarjouksia (no, nykyään varmaan sitten iipadi-) läpi, niin meneekö noihin joku? Onko jossain Ylivieskan perällä joku Martti-Jurmotti, joka uskoo ihan sillä kaikella varmuudella, että juuri tämä pillerisetti laajentaa sen lerssin harvesterimittoihin?

Pakko olla, koska kelaa ny, hei - sähän tiedät sen keskivertotyypin, eiks je? Sellaisen semi-simppelin keskivertojorppanan? Suomalaisen keskiverron - Matti Virtasen. No, puolet on sitä keskivertoa tyhmempiä.
Kyllä siihen mahtuu kaikkea kirjoa siihen spektriin. Kuten joku sankari, joka halajaa puut pehmustettavan ja toinen, jonka koira törmäilee tolppiin. Kyllä sieltä aina joku Jarmokin on.

Ja sattuu sitä ihan yritys-Jarmoille myös. Tämä Sunny Car Center-juttu noin nyt esimerkiksi. Eli lyhyesti: Ensin uhottiin, että: "Me tehhään, saatana, Hämeenlinnaan ihan järjettömän kova autokauppaklusterikeskushässäkkä"
Valettiin sellainen valtava betonimöhkälekylttihässäkkä ja visioitiin. Rahoitusta oli tulossa ovista ja ikkunoista. Oli hypeä, nostetta ja can-do-attituudia.
Sitten kävi vähän nigerialaisesti pariinkin otteeseen. Ja tuli häätö. Ja sitten, koska autokaupan jumalat (lähinnä Rane, Hankkija-lippisten suojeluskummi) tykkäävät kovasti lyödä lyötyä, niin se kylttikin levisi ja aiheutti toimittajissa yleistä luovuudenpuuskaa.

Kun sitä vanhempana (tai, "kasvattajana", kun kerta ei oma mukula jne jne) saa aina miettiä alitajuisesti sydän syrjällään, että: "Toivottavasti mukulalla on kaikki hyvin ja kunhan se ei tekisi mitään tyhmää, tai puhuisi vieraille. Kun vaikka on niinku nukkumalähiö ja lottovoittola tää Suomi, niin ainahan sitä on tiettyä pelonlietsontaa ja huikauheeta..."
Ihan samalla lailla sitä miettii, että: "Toivottavasti se äiti tajuaa olla klikkaamatta bannereita ja että ei vastaa mihinkään turhiin sähköposteihin, tai kirjoittaisi yhtään mitään mihinkään kommenttiosioon, vaikka kuinka olisi mielipide. Kun kyllähän ne saa RegCleanattua ja ei se nyt mikään idiootti ole, mutta toisaalta aikoinaan isä laittoi CD-asemaan uutuuttaan kiiltelevän muistitikun, jota sitten pääsin pinseteillä metsästämään, että kaikki on mahdollista..."

"Mulla on tässä koneessa nyt sellainen kaatuva troijalainen viirus"
"Mitä se kone sitten tekee?"
"Eikun se on kaatunut. Joo. Se on varmaan se. Kun mä en pääse Internettiin, kun se on se troijalainen nyt hakkeroinut varmaan tän."
"Jos mä tuun käymään?"
"Eikun hoidetaan tää nyt nopeasti puhelimessa vaan"
"Okei. No mene ihan ensiksi työpöydälle ja.."
"Eikun tää on olohuoneen pöydällä tää kone..."



No. Kai tämäkin sitten jotain ns. Darwinismia on. Eteenpäin, te heikommat ainekset, jotka saatatte sisältää pähkinänjäämiä. Onneksi näitä ei tarvitse enää itse miettiä oikeastaan ikinä koskaan. Se on veroparasiittius ja ulkomaalaisuus ihan pian tänkin jäbän niinku häshtäg. Jesse jeesaa jopa limaista ateistia lampaidensa kautta. TJEU, mitä droppas sähköpostiin, meinaan. Meitsin tiketti pois pahasta Sääntö-Suomesta!!1:

"Terveisiä,, Olen rouva Mariarin Johnston, naimisissa tohtori Johnston Akoma Norsunluurannikolta; edesmennyt miehensä oli osaksi, Kiinteistöt hallinta ja myös hallituksen rakennusurakoitsija ennen mieheni aikaisemmin 25 tammikuu 2007. Olimme naimisissa jo yksitoista vuotta ilman lasta johtuu minun fibroid ongelma. Hän kuoli lyhyen sairauden. Ennen kuolemaansa me talletettu summa $ 2,5 miljoonaa dollaria, olimme uudestisyntynyt kristitty. Koska hänen kuolemansa olen päättänyt olla naimisiin tai saada lapsi ulkopuolella minun avioliittoa kotiin. Kuten lääkärini kertoi minulle, että en kestä seuraavien neljän kuukauden johtuu syövästä ongelmaan. Kaikista merkinnöistä, tilani on todella huononee ja on ilmeistä, että en saa elää yli kaksi kuukautta, koska syöpä vaiheessa on mennyt hyvin vaarallinen vaihe. Tienneensä tilani päätin lahjoittaa tämän rahaston hyvä ihminen, joka hyödyntää tätä rahaa miten aion opettaa tässä. Päätin lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen / orpokodissa kotiin tai henkilö, joka sai rahat puolestani ja auttaa köyhiä kanssa. Jumala siunatkoon sinua, toivon lukea teiltä pikimmin. Pysy siunattu Herrassa, Rouva Mariarin Johnston. "

Että oli kiva tuntea. Tavataan bahamaksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti