Pariin vuoteen on mahtunut kiitettävästi hyviä kirjoja. Ready Player One , Kummisetä, Flashback ja Nyt Vittu Nukkumaan näin niinkuin muutama mainitakseni. Nimidroppailua ja sillai. Mutta niin. Maailmassa on paljon hyviä kirjoja ja myös päteviä kynämiehiä. Se on selviö.
Yksi hyvä kirjailija on Wilbur Smith. Sambiassa (!) nuoruutensa viettänyt ValkoinenMies, joka on mm. loihtinut romanttisen kuvan muinaisen Egyptin loiston ajoista ja Valkoisen Miehen saapumisesta villiin Afrikkaan. TJOEU: Joen Jumala & Kun Leijonaa Metsästää.
Vilpuri on siis Hieno Mies. Wikipediasta löytyy mm. seuraava lause: "Smithin suosion salaisuutena on luultavasti hänen taitonsa kertoa tarinaa hyvin elävästi, luoda kiinnostavia henkilösuhteita henkilöhahmojen välille ja tarjota jännitystä."
Joo. Vahvaa tekstiä ja hyviä tarinoita. Paasilinnamaista "mies tulee, mies näkee, mies onnistuu"-tyylistä omatekoista sankarismia. Tullaan, parannetaan ja kaikki onnistuu jne. Viihdyttävää, hyvää tarinaa ja kivoja henkilöhahmoja.
Ja sitten saapuu areenalle Hector Cross kirjassa "Vaaran vesillä" (Otava, 2011). Sisältää spoilereita kirjasta, joka oli vähemmän mielenkiintoinen kuin vessan putkisto. Oikeastaan jos olet keski-ikäinen, hieman ennakkoluuloinen mies, jolle uppoaa niin Seiska, Seura, Ilkka Remes ja Tom Clancy, mutta sillai niinku napakymppityyliin, niin tämä saattaa olla Juuri Sinulle.
Tässä osa vaimoa ja suurin osa kirjaa, joka on todella huono. Vaimo on hyvä. Eläköön vaimo.
Kuitenkin. Hector Cross.
Hector on miesten mies. Soturi, metsästäjä ja rakastaja. Arabiaa puhuva, islamistien kaveri (vaikkakin aika selkeän rasistinen, mutta sillai järkevästi rasistinen ettäniinku jotkut muslimit nyt vaan on koiria) ja soturi. MIES, saatana (siis kirosanana. Ei niin, että olisi Mies-Saatana).
Hector on turvamiehenä rikkaalle öljyparonille jossain aavikolla öljykentillä. Tai, nykyään Hektori turvamiehisöi sen miehen vaimolle - kuvankauniille Hazelille, joka on niinku miljonääri, taiteentuntija, hevostentuntija, urheilumestari ja älykkö. Lisäksi se akka taitaa olla myös kylmähermoinen asetuntija, viini-ihminen (ei alkoholisti, kun sellainen, joka tuntee viinien bukét taimitensekirjoitetaan) ja ihan hel-vetin rikas nainen, joka tuntee kaikki jenkkien presidentistä lähtien.
Anywho. Hazelilla on tytär - Cayla. Pikkuprinsessa joutuu pahan musulmaanin kidnappaamaksi, raiskaamaksi jne. Onneksi paikalla on myös Iki-ihana Hector Cross (jonka tiimissä on myös muslimeja, koska "osa muslimeistakin saattaa olla ihan tavallisia ihmisiä" [suora lainaus kirjasta]), joka ottaa ja vapauttaa prinsessan. Jee. Hyödyttöminä sivusta seuraa mm. USA:n presidentti ja koko maailma - eihän sitä Puntinmaahan voi sentään oikeaa armeijaa lähettää rikasta akkaa pelastamaan. Sinne laitetaan Krossin Hektori. Kaikki lutviutuu ja pahat miehet saavat luodista.
Seuraa huojennus. Äkkiä kirja, joka on ollut huono sekoitus Tom Clancya ja Wilbur Smithiä (vaatii taitoa kirjoittaa oma kirja niin, että se vaikuttaa paskalta plagiaatilta) muuttuu seurapiiriseiskaksi, jossa Hector ja Hazel painelevat pitkin kutsuja siemaillen kallista samppanjaa ja katsellen maalauksia. Myös Englannin kunigaspari (kuningatarpari? Susipari?) tervehtii sankareitamme nopeasti.
Lyhyt leikkaus ja yhtäkkiä ne helvetin terroristimuslimit ovat irroittaneet Hazelin tyttären ja äidin päät. Siellä ovat lasipurkissa päät odottamassa Hectoria (joka on mennyt tässä välissä naimisiin Hazelin kanssa, koska satuhäät) ja Hazelia (joka antaa tsiljoona kertaa kidnapattuna raiskatun tyttärensä opiskella ties missä vailla turvamiehiä, koska ei kukaan ikinä kiusaa rikkaita). Suuri suru. Kosto. Siinä on pari muutakin kostosivujuonta, mutta pointtina on se, että nyt lähenee The Last Stand - Suuri Taistelu.
Jos joku haluaa joskus tappaa terroristeja, niin se toimii näin (Raffisti viimeiset 50 sivua kirjasta, siis. Yhteensä tätä kirjavaliota on 414 sivua. Gawd):
- Hanki yksi (1kpl) kalliita ökyjahteja. Varusta se amfibiovaunuin ja automaattitykein. Muista piilottaa laivaan myös 90 sotilasta "sillai ovelasti kansirakenteiden väliin". Hanki "Taiwanilaisia insinöörejä", jotka hoitavat homman noin kuukaudessa.
- Teetätä uutislähetys siitä, että tämä ökyjahti (ilmeisesti noin pari kuukautta tyttären päättömyyden jälkeen) lähtee seilaamaan "sattumalta" lähelle Pahaa Puntinmaata. Sellainen normi huviristeily, jolle mennään heti kun mukulan pää on saatu haudattua.
- Laiva kaapataan. Kukaan hyviksistä ei kuole, mutta muutamaa lyödään. KovatMiehet kestää iskut kuin mies ja terroristiterot ei epäile mitään.
- Laiva ohjataan Tero-satamaan. Siellä sitten alkaa konetykit laulaa ja amfibioautot hyrräämään. Terroristeja lakoaa about parisataa ja pääpahikset metsästetään matalaksi.
- Itseasiassa pääpahikset metsästetään aika brutaalisti. Toista ammutaan kasseille kolme kertaa (ja pari kertaa päähän) ja toinen pääpahis raahataan rannalle (mies pelkää kuollakseen vettä), ammutaan jalka tohjoksi ja heitetään veteen. Sitten kakkospahista (hehe) hukutetaan hetken aikaa suht' rajusti ja sitten jätkä jätetään haikalolle. JUMALAUTA SE SYÖTETÄÄN KIDUTTAMISEN JÄLKEEN HAIKALOILLE. 'Murrica.
- Ja yhtäkkiä noin 19 kauppalaivaa on pelastettu piraattien käsistä. Tykit ja tankit ovat jauhaneet koko sataman paskaksi ja sitten lähdetään kotiin. Yhdysvaltalainen sotalaiva ottaa yhteyttä ja kyselee, notta: "Millai ny muute? Siellä taisi olla jotain levottomuutta?"
"Ei ollut. Ihan rauhallista. En tiedä, mistä noi laivat tuli. Ihan sattumaa vaan"
"Ok".
- JA KETÄÄN EI KIINNOSTA. Kaikki on ihan vaan ok sen kanssa, että joku miljardööri meni ja paskoi armeijallisen piraatteja. Hups.
- Ja vielä. Siltä pääterroristilta löytyy salkku, jossa on pankkikoodit pariin miljardiin taalaan. "Me otetaan nää ittellemme, maksatetaan kaikki hyökkäyksen kulut ja annetaan sitten osa takaisin niille, jotka maksoi lahjuksia piraateille", toteaa Hector Cross ja jotenkin saa sen kuulostamaan siltä, että hyvikset tekee vielä lisää hyvää.
Ja jos et ole vielä vakuuttunut, niin referoin nyt kirjan viimeisen sivun, jossa Hector ja Hazel (muutama miljardia rikkaampana, btw) ovat sukuhaudalla muistelemassa Hazelin eksää, äitiä ja tytärtä. Very sad. Such emotion. Ja Hazel vielä ilmoittaa, että on jättänyt pillerit syömättä tässä viime kuusta. Let's referi:
"Minä haluan toisen lapsen. Tämä on viimeinen tilaisuuteni. Olen yli neljäkymmenvuotias. Pian on liian myöhäistä. Minun täytyy saada lapsi. Minun täytyy saada jotain sinusta sisääni. Sen hienompaa vahvistusta meidän rakkaudestamme ei olekaan. Voi kulta, etkö ymmärrä? Tarvitsen lapsen Caylan tilalle. Etkö sinäkin haluaisi?"
"No hitto vieköön! Totta kai haluan", Hector vastasi.
"Et siis ole minulle vihainen?"
"En hemmetissä." Hector nousi seisomaan, tarttui Hazelin käsiin ja veti hänet pystyyn.
"Tulehan nyt, nainen!", hän sanoi.
"Minne menemme?"
"Takaisin isänmaahan, minne muuallekaan? Meillä kahdella on tärkeä asia hoidettavana."
Käsi kädessä he juoksivat vuorelta alas ja nauroivat koko matkan Guitar Laken rannalla olevalle talolle asti.
Loppu. Ihan vaan niinkuin ohimennen, että tuossa kaksi joukkomurhaajaa nauravat koko matkan hautapaikalta kotiin (miettikääs sitä mielikuvaa, että joku OIKEASTI nauraa KOKO MATKAN johonkin. Esim. kilometrin verran?). Ja sitten pannan. The end.
Miksei elämä oikeasti mene noin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti